Tinka oli ihan into piukassa jo autolta tullessa. Oli menossa äijiä etsimään ihan tosissaan. Etukulmassa valmis, rullantuonti mulle asti ja näytölle liinaa hieman kireällä pitäen että saan nostatettua intoa näytölle lähtöön. Vauhdikkaasti näytölle ja railakkaat leikit. Vau.

Sitten kaksi tyhjää, lähti hyvin mutta ei ihan laatikkomaiset pistot, pitää vielä treenailla noita tyhjiä. Sitten yliheitto ja löytö toiselta puolelta, nyt tiputti rullan hohhaillessaan Sannan jaloissa, nosti sen samanten, mutta kappas, sehän olikin keppi - näin kun herne liikahti päässä - keppi pois ja mihin se rulla jäi? Nauratti niin että annoin sen tuoda mulle pudotetun rullan, sitten näytölle jälleen vauhdikkaasti. Vielä yksi tyhjä ja sitten kaksi suoraa pistoa valmiille maalimiehille, rataa ajettiin yhteensä noin 150m. Roikuin joka näytölle lähdössä liinassa kiinni voin puoleen väliin asti, ei tuntunut haittaavan Tinkaa, ehkä jopa päinvastoin.

Oikeasti, ekan kerran pitkästä aikaa on semmoinen olo että ehkä meistä vielä tuleekin hakuilijoita... Ihana tunne. Sannan kanssa tultiin siihen johtopäätökseen, että Tinkan itsetunto ja tekemisen ilo hakuun  on palannut nyt kun kehun ja kannustan koiraa. Koira on kuulemma kuin eri otus kuin se jonka Sanna näki eka kerran hakutreeneissä reilu kuukausi sitten... On se ihme juttu, kun ei tämä mitään rakettitiedettä ole, miten mä en sitä tajunnut aiemmin? Dumbass.

Seuraavissa treeneissä jatkan rullantuonnin vahvistamista menemällä kyykkyyn ja uutena juttuna voisi ottaa yliheittoja. Liian aikaista alkaa vaatia maahanmenoa näytölle päästyä. Ja pitempää rataa pitää ajaa, ens kerralla tallataan 200m rata, vähintään.